Turun Akvaarioystävät ry: Turun wanhin akvaarioseura

Tutustu meihin

Turun Akvaarioystävät ry. eli TAY perustettiin vuonna 1943 ja on siten maamme vanhin akvaarioseura. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää akvaarioharrastusta Turun alueella ja tarjoaa ohjelmaa kaikille akvaarioharrastuksesta kiinnostuneille, aloittelijoista kokeneisiin harrastajiin.

Toiminta

Toiminnan perustana ovat kuukausikokoukset, joita pidetään syyskuusta toukokuuhun. Kokoonnumme kerran kuussa vaihtamaan kuulumisia ja esim. kuuntelemaan esitelmiä tai katsomaan akvaarioaiheisia videoita. Kokousten vakio-ohjelmaan kuuluvat jäsenten tuomien kalojen ja kasvien, joskus myös akvaariotarvikkeiden huutokauppa sekä tietokilpailu, jossa täytyy löytyä tietoa, mutta myös tuuria.

Kuukausikokousten lisäksi TAY järjestää erilaisia tapahtumia, esim. teemapäiviä, ja tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden osallistua retkiin sekä eri puolille Suomea että ajoittain myös ulkomaille. Keväisin järjestetään yleensä ötökkäretki, eli käymme pyydystämässä elävää ruokaa kaloille Turun alueella. Tulevat tapahtumat ja retket löytyvät tapahtumasivulta ja kuvia aiemmista löytyy kuvagalleriasta.

TAY julkaisee jäsenlehteä nimeltä Uusi Akvaarion Ystävä, johon kaikki jäsenet saavat lähettää juttuja, kuvia tai muuta materiaalia. Lisätietoja lehdestä löytyy lehden omalta sivulta.

Kalanviljelystä kiinnostuneet TAY:n jäsenet voivat ottaa osaa Suomen Akvaarioliiton (SAL) tukemaan viljelykilpailuun. Tietoa viljelykilpailusta saa TAY:n viljelyvastaavalta tai Suomen Akvaarioliiton nettisivuilta.

Jos haluat tutustua lähemmin TAY:n toimintaan, olet lämpimästi tervetullut kuukausikokouksiin ja muihin yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin.

Hallitus

Turun Akvaarioystävät ry:n hallitus valitaan vuosikokouksessa, joka pidetään maaliskuun loppuun mennessä.

Hallitus vuonna 2014 koostuu seuraavista henkilöistä:

  • Tom Forsman

    Puheenjohtaja

  • Marko Laitala

    Rahastonhoitaja, lehden päätoimittaja

  • Janina Lintunen

    Sihteeri

  • Laura Loponen

    Hallituksen jäsen

  • Johanna Muurinen

    Hallituksen jäsen